Tarjoamme kiinteistönjohtamispalveluita nyt myös Ruotsissa ja Norjassa

Realia Group -konserni osti tammikuussa ruotsalaisen kiinteistöjohtamispalveluyritys Hestian. Tarjoamme nyt kattavasti kiinteistöomaisuuden hallintaan ja johtamiseen liittyviä asiantuntijapalveluita Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa sekä Baltiassa.

Vuonna 2007 perustettu Hestia toimii Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa tarjoten asiantuntijapalveluita kiinteistösijoittajille, käyttäjäomistajille ja kiinteistöjen vuokralaisille. Yrityksen toiminnassa korostuvat vahva asiantuntijuus, henkilökohtainen palvelu ja asiakaskokemuksen merkitys. Yhtiön palveluksessa työskentelee yli 170 asiantuntijaa yhteensä noin 30 paikkakunnalla.

”Laajentuminen Suomen ja Baltian maiden jälkeen muihin Pohjoismaihin ja erityisesti Ruotsiin on selkeä askel laajentaa ja vahvistaa tarjoamiamme palveluita muissa Pohjoismaissa. Olemme tyytyväisiä, että saimme hyvämaineisen ja laadukkaista palveluistaan tunnetun Hestian osaksi Realia Groupia”, Realia Groupin toimitusjohtaja Matti Bergendahl sanoo.