Vastuullisuus on kiinteistön hankintojen lähtökohta, ei ylimääräinen rasite – ja se säästää myös rahaa

Vastoin yleistä luuloa vastuullisuus ei ole hankintojen ammattilaisille kirosana tai kuluerä, vaan työn ehdoton perusta. Vastuullisilla valinnoilla on kiinteistön arjelle ja kustannuksille suuri merkitys, koska vastuuttomuus on usein pitkällä aikavälillä kalliimpi ratkaisu. 

Laki määrittää lähtötason kiinteistöjen hankintojen vastuullisuudelle. On itsestään selvää, että kiinteistössä toimitaan lakien mukaisesti ja täytetään niiden vaatimukset esimerkiksi ympäristöasioissa. Ekologisuuden ja kulutuksen suitsimisen eteen kannattaa kuitenkin tehdä ekstraakin, koska vastuullisilla valinnoilla on iso vaikutus sekä ilmastoon että kukkaroon.

Läpinäkyvä päätöksenteko, kiinteistön käyttäjien kuunteleminen sekä asiallisten ja hyväksi todettujen toimittajien ja urakoitsijoiden valitseminen ovat oma nurkkansa vastuullisuudesta. Kilpailuttamalla varmistetaan sekä oikea hinta että tekijöiden osaaminen ja työn laatu. 

Ympäristöystävällisyys on kustannustehokasta ja syntyy arjen valinnoista

Päättävissä pöydissä tulee usein vastaan kysymys siitä, onko varaa valita ympäristön kannalta parempi vaihtoehto. Käännän ajatuksen toisin päin: onko varaa mennä siitä missä aita on matalin, kun se tulee pitkällä aikavälillä paljon kalliimmaksi? Ekologiset materiaalit, eri lämmitysvaihtoehdot tai energiatehokkuushankkeet saattavat olla kerralla vähän isompi kuluerä, mutta ne maksavat nopeasti itsensä takaisin ja pienentävät juoksevia kuluja.

Talouden raportit ovat yksi tapa seurata vastuullisuutta: niissä näkyvät suoraan kulutettu vesi ja energia.

Arjen vastuullisuutta on myös huomata kiinteistössä tapahtuva hukka, joka tuottaa päästöjen lisäksi kustannuksia. Tyhjennetäänkö roska-astiat täysinä vai silloin, kun ne ovat vasta puolillaan? Karkaako ikkunoiden ja ovien tiivisteistä lämpöä pihalle? Onko vedenpaine säädettävissä tai hanat ja suihkusuuttimet vaihdettavissa vettä säästäviin? Vedenkulutus saadaan usein putoamaan myös asentamalla vesimittarit, jotka tekevät kulutuksen näkyväksi.

Monta tapaa parantaa kiinteistön energiatehokkuutta ja pienentää hiilijalanjälkeä

Vastuullisuus ei ole enää vain kiva lisä, vaan sitä osaavat vaatia niin Realian asiakkaat kuin kiinteistöjen käyttäjät ja asukkaatkin. Ihmisiä kiinnostaa, mistä heidän käyttämänsä sähkö tulee, millä energialla kiinteistöä lämmitetään ja mitä tapahtuu muoville, jota keittiössä kerätään. Ympäristövastuullisuus on siis myös hyvää palvelua.

Kiinteistön energiatehokkuutta voi parantaa ja hiilijalanjälkeä pienentää monilla valinnoilla, joiden ei tarvitse aina olla suuria hankkeita. Tärkeintä on tavoite ja tahtotila. Lähde liikkeelle esimerkiksi näistä:

  • Led-valaisimet antavat tehokkaan ja mukavan valon 50–90 prosenttia pienemmällä sähkönkulutuksella.
  • Vakiopaineventtiileillä hillitset vedenkäyttöä. Myös vesikalusteiden tarkistaminen ja tarvittaessa uusiminen auttaa eroon vesihukasta.
  • Älytermostaatit auttavat optimoimaan kiinteistön lämmityksen.
  • Kaukolämmön kustannukset ovat nousussa, joten maalämpöpumpun hankkimista kannattaa harkita viimeistään nyt. Myös poistoilmalämpöpumppu pudottaa lämmityskustannuksia.
  • Hanki aurinkokeräimet tai -paneelit ja hyödynnä aurinkoenergia lämpönä tai sähkönä.
  • Kiinteistöä remontoitaessa materiaalivalintoja kannattaa pohtia tarkkaan ja ottaa huomioon niiden päästöluokitukset. Voidaanko jotain vanhaa säästää ja korjata uusimisen sijaan?
  • Valistuneet kiinteistön käyttäjät toimivat fiksusti – kouluttamalla käyttäjiä ja asukkaita energian säästäminen lähtee nopeasti käyntiin.

Viisas tekee hankinnat suunnitelmallisesti: ennakoi, kartoita ja priorisoi

Kun kiinteistön hankinnat tehdään suunnitelmallisesti ja pitkän aikavälin hyödyt edellä, se karsii kustannuksia, vähentää stressiä ja tuo tyytyväisyyttä kiinteistön käyttäjille. Tutustu ensin nykytilanteeseen, kustannustasoon ja käytössä oleviin ratkaisuihin. Kartoita vaihtoehdot asiantuntijoiden avustuksella ja etsi ne, jotka sopivat kiinteistön tarpeisiin. Priorisoi toimenpiteet: kaikkea ei kannata tehdä samaan aikaan, mutta kaikkiin vaihtoehtoihin on hyvä perehtyä.

Kiinteistön vastuullisuudessa ja energiatehokkuushankkeissa kullanarvoinen apu on kumppani, jolla on kattava asiantuntemus ja itselläänkin vastuulliset toimintatavat. Realialla kaiken tekemisen lähtökohtana on toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuus ja oikea-aikaisuus sekä palveluidemme jatkuva kehittäminen. Laajat resurssimme ovat sinulle työkalupakki kaikkiin kiinteistöjen tarpeisiin. 

Ota yhteyttä